Mökkiviikonloppu, pitkästä aikaa. Minä tulin itään pitkän kaavan kautta, eli Raumalta. Aamulla vielä kokous lännessä ja sen jälkeen Suomen poikki Varkauteen. M oli tullut jo edellisenä päivänä.
Lidl ja Tokmanni, viikonlopun syömiset ja vähän tilpehööriä (ulkokukkia ja kynttilöitä). Ja sitten saareen.
Ehdimme perille ennen pimeää. Ihanaa oli tulla lämpimään mökkiin.
Tapaksia, viiniä ja erä Trivial Pursuitia.
Lauantaina halot saareen talven varalle. Pizzailta. Minä taas aikaisin nukkumaan, M taisi valvoa vielä.
Ei ihmeitä. Syksyn viikonloput ovat hiljaisia ja erityisiä. Pahin haikeus kesän menetyksestä on jo ohi, talvi voi tulla ja voimme käpertyä itseemme ja vetäytyä maailmasta. Ainakin viikonloppujen ajaksi. Harmaata järvenselkää katsellessa voi vain ihmetellä, että olinko se tosiaan minä, se kesäihminen, joka tässä samassa paikassa vähän aikaa sitten tanssahteli auringolle ja uskoi, että kesä kestää ikuisesti ja sen aikana ehtii rakentaa ja korjata, luoda jotain uutta, ehkä jopa itsensä.
Kesä on katteettomien lupausten ja hölmön haihattelun vuodenaika. Syksy on järjen ja tasapainon vuodenaika.
Hanhet olivat muuttopuuhissa.
Puutarhatöitä, eli kesäkukat kompostiin ja syksykukat tilalle.
Melkein kaikki pihlajanmarjat oli jo syöty. Muutamasta tertusta sain kuvan.
